Palvelu on kombo
IMG_0141.jpg

Asiakaspalvelu on merkillinen juttu. Siinä tulee hiki.

Ei ole yhdentekevää kuinka palvelen ja autan ihmisiä. Harjoitus tekee mestarin, mutta luonteessa pitää olla intohimoa auttamiseen ja pisara hulluutta. Yrittäjänä ego kannattaa heittää roskakoriin. Sille ei ole minkäänlaista asiakasta palvelevaa käyttöä. Paitsi jos asiakkaalla on iso ego, silloin on hyvä ymmärtää erilaisia egoja ja niiden taustalla olevia kipuja.

Olen pohtinut minkälaisten ihmisten kanssa haluan tehdä yhteistyötä. Tulevatko ihmiset luokseni vai ohjaudunko minä ihmisten luo. Kohtalon sormi on monesti tarkoituksenmukainen. Minulle opetetaan jotakin arvokasta elämästä, kuuntelemaan asiakasta, vaikka tulisikin vähän hiki.

Mistä syntyy luottamus?

Oivalsin kerran, että räyhäävä asiakas tietää useimmiten itsekin räyhänneensä ja ilmaisee pahoittelunsa. Kerran sillä olikin yllättävä vaikutus. Syntyi vahva luottamus. Johtuiko se siitä, etten hätkähtänyt ja asiakas kokikin turvallisuutta kanssani, kun sai vähän päästää ilmaa pihalle.

Luottamus syntyy lojaaliudesta. Sitä joko on tai ei ole. Lojaaliutta ei voi harjoitella. Se on syntynyt varhaislapsuudessa vahvistavien kokemusten kautta. Siksi asiakaspalvelu on parhaimmillaan, kun saan tunteen, että asiakaspalvelija haluaa aikuisten oikeasti auttaa minua löytämään vain minulle sopivan ratkaisun ongelmaan. Jos emme puhu samaa kieltä tai anna arvoa toisillemme – kannattaa kiittää tapaamisesta ja tunnistaa seuraavalla kerralla aidosti ihminen. Asiakaspalvelu on kombo, joka syntyy kohtaamisessa.


GRAAFINEN SUUNNITTELIJA NATASHA VARIS POHTII asiakaspalvelutilanteita ja yrittää kehittyä paremmaksi ihmiseksi.

#asenne #asiakaslupaus #asiakaspalvelu #asiantuntija #brändi #digitaalisuus #digitalisaatio #FUNtastic #graafinensuunnittelu #ihminen #ilo #innostus #kohtaaminen #motivaatio #myynti #oppiminen #organisaatio #tarina #tiimi #tunne #työnilo #viestintä #yhteistyö #yrittäjä #yritys

Natasha Design Ky